Uusi nenä ja meikattu koira

Ehkäpä olet joskus haaveillut toisenlaisesta nenästä tai pienemmistä korvista?

Digitaalisissa meikkaamis- ja pukeutumispeleissä muutokset ovat vaivattomia ja nopeita: vain sekunnissa voi muuttaa hahmolle vaikkapa täysin erimuotoisen, -kokoisen ja -värisen nenän. On tultu jo kauas niistä ajoista, kun keskellä lastenhuoneen lattiaa lojui irtopää ja kasa meikkejä. Uudet sukupolvet eivät harjoittele huulipunan laittoa meikkipäille tai Barbeille, vaan digitaalisten pelien virtuaalisille hahmoille, kuten vaikkapa vampyyreille, koirille tai julkkiksille.

Meikkaamis- ja pukeutumispeleihin liittyy monia tutkimuksen kannalta kiinnostavia teemoja, kuten kauneus, sukupuoli, kulutuskulttuuri ja leikki. Tutkijana olen ensisijaisesti kiinnostunut peleistä lastenkulttuurina ja lasten näkökulmista niihin, en niinkään aikuisten huolipuheesta, jota näkyy julkisessa keskustelussa jo ihan riittävästi.

Välillä olisi syytä kuunnella myös lapsia.

Niinpä päädyin pelaamaan digitaalisia meikkaamis- ja pukeutumispelejä lasten kanssa päiväkotiin. Seurasin, kun lapset pelasivat haluamiaan pelejä yksin ja pareittain, kyselin lasten mielipiteitä ja otin vastaan piirroksia, joissa lapset olivat visioineet omia pelejä. Lisäksi tarkastelin kriittisesti niitä digitaalisia ympäristöjä, joita lapset tutkimuksen aikana käyttivät.

Mitä selvisi? Ainakin se, että pelaaminen päiväkodissa ei ole aina epäsosiaalista. Pareittain pelanneet lapset juttelivat keskenään pelaamisen aikana ja tekivät yhdessä päätöksiä pelinkulkuun liittyen. Lapset myös käyttivät pelisovelluksia luovasti. He olivat itse kehitelleet piirrosversioita eri peleistä ja suunnitelleet askartelemalla uusia. Osa lapsista kehitti pukemispelistä arvaamisleikin, jossa yksi lapsista vaihtoi digitaaliselle hahmolle vaatekappaleen ja muut yrittivät keksiä, mikä on muuttunut.

Toinen huomio liittyi pelien sukupuolistereotypioihin. Peleistä suurinta osaa voisi sanoa sukupuolittuneiksi, ja myös lapset puhuivat niistä ”tyttöjen peleinä” tai ”poikien peleinä”. Niin sanotuissa tyttöjen peleissä oli vaaleanpunaisen ja violetin sävyjä sekä luonnottomia naishahmoja. Poikien peleissä taas oli useimmiten monipuolisempi värimaailma ja humoristinen sisältö. Toki mukana oli myös pelejä, joita sukupuolistereotypiat eivät hallitse. Mielenkiintoista oli se, että tutkimuksen kohteena olevat 6-vuotiaat halusivat omaehtoisesti kokeilla myös niitä pelejä, jotka oli selvästi suunnattu toiselle sukupuolelle. Digitaaliset pelit siis mahdollistavat sukupuolistereotypioilla ja digitaalisella identiteetillä leikittelyn.

Kolmanneksi jäin miettimään pelien hahmoja. Meikkaamisen ja pukemisen kohteena ei välttämättä ole se vaaleaihoinen, sinisilmäinen, pitkätukkainen ja tiimalasivartaloinen unelmatyttö. Halutessaan voi meikata koiran, merirosvon, Christiano Ronaldon tai Oprah Winfreyn. Voi myös pukea yksinäisen kirahvin, opettajan, joulupukin tai vaikkapa kalkkunan. Myös tytölle pystyy pukemaan parran. On hieno juttu, että on vaihtoehtoja. Ei kaikilla ole luonnottoman kapeaa vyötäröä, keskiluokkaista pukeutumistyyliä tai sinisiä silmiä. Sitä paitsi moni tutkimukseen osallistuneista lapsista kertoi kuvittelevansa itsensä hahmoksi, jota kulloinkin meikkaa ja pukee. Siispä, hurraa monimuotoisuus, yksinäiset kirahvit ja parrakkaat tytöt!

Marleena Mustola
FT, lapsuudentutkija
Jyväskylän yliopisto

 

Kirjoitus julkaistu 6.10.2014