Valmiita malleja ja pelisääntöjä ei ole

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainnetin keskustelufoorumissa vanhemmat saavat ilmaista arkihuolensa ja keskustella niistä muiden vanhempien kanssa.

Kello 21:42, 23. toukokuuta 2010 nimimerkki “Äityli” on postittanut puheenvuoron otsikolla ”Nettipeliriippuvuus”:

Poikani on 9-luokalla ja pelaaminen on karannut käsistä ../–/.. Useamman vuoden jatkunut pelaaminen on syönyt muuta elämää pahasti /—/ Nyt ovat hyvät neuvot kalliit – ja huonommatkin, siis kaikki neuvot ja kokemukset ovat tervetulleita!

Kirjoitus herättää mielikuvan huolestuneesta yksinäisestä äidistä, joka istuu illansuussa kirjoittamassa puheenvuoroaan pelon ja epätoivon tuntein. Tunne siitä, ettei ole osa oman lapsen maailmaa ja se, ettei pysty vaikuttamaan lapsensa valintoihin, tai edes keskustelemaan niistä, synnyttää epätoivoa ja pelkoa.

Veikkaisin, että yksinäisyyden tunne online-pelaajanuorten vanhempien keskuudessa johtuu pitkälti siitä, että puhumme ongelmasta, jonka ratkaisemiseksi vanhempien on itse keksittävä keinot. Ohjeita ja esikuvia ei ole vielä olemassa. Perinteisistä teiniongelmista tiedetään aika paljon, sillä niistä on puhuttu ja niitä on pohdittu useiden sukupolvien ajan. Esimerkiksi pamfletit alkoholinkäytöstä ja syömishäiriöistä ovat esiintyneet jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Sen sijaan nettipeliriippuvuuden aiheuttamia ongelmia ei ole juuri tutkittu, eikä niiden luonteesta ole kirjoitettu. Tällöin nettipelaajien läheisten täytyy itse keksiä, miten käsitellä ongelmaa ja mihin vetää pelaamisen rajat. Tilannetta ei paranna se, että ongelman määritelmä on edelleen hämärä.

Nimimerkki ”Äityli” kuvaa ongelmaa ja määrittelee sitä ongelmaksi sanoilla ”[pelaaminen]on syönyt muuta elämää pahasti”. Kirjoittaja vetää rajan ongelmakäyttäytymisen ja ei-ongelmakäyttäytymisen välillä sen mukaan, kuinka paljon aikaa pelaaminen syö muista arjen aktiviteeteistä. Ajankäyttö on ehkä tärkein mittakaava online-pelaamisproblematiikassa ja se on myös yleinen kriteeri riippuvuuden diagnosoimisessa. Tutkimukset osoittavat ajankäytön olevan hyvinkin ratkaiseva tosiseikka riippuvuuksia diagnosoidessa mutta suoraviivainen se ei ole, sillä ajankäyttö on aina suhteellista. Ajankäyttö riippuvuuden mittarina perustuu ajatukseen siitä, että pelaaja jää pelaamisen takia paitsi jostain ”aineellisessa maailmassa”. Kuten eräs tutkimustamme varten haastateltu nettiroolipelaaja kertoo:

”..eräänä päivänä mä hoksasin et /–/… kello oli yli kolme ja mun olis pitänyt mennä kouluun. Ja sit mä istuin siellä ja olin ihan et okei, nyt tää on mennyt niin pitkälle, että mun täytyy tehdä päätös. Mitä mä teen tän pelaamisen kanssa, ja mikä on oikeesti tärkeää mulle ja mitä haluan tästä elämästä irti. Niin mä päätin että okei, nyt riitti, nyt mä lopetan tän pelaamisen-.. -.. Sit mä menin ulos ja murskasin kaikki pelilevyt.”

Tämän pelaajan päättäväisyys perustuu hyvään itsetuntoon ja rohkeuteen. Ne ovat ominaisuuksia, joita voidaan toki kehittää ja tukea roolipelaamisen kautta. Mutta olen melko varma siitä, että meillä on enemmän työvälineitä kannustaa ja tukea ominaisuuksia kuten itsetuntoa ja rohkeutta sosiaalisesti, ei-virtuaalisessa maailmassa.

Matilda Hellman
dosentti, tutkijatohtori
Helsingin yliopisto

Kirjoitus on julkaistu 24.5.2013