Pelilukutaito on laajaa pelillistä ymmärrystä

Viime vuosien aikana digitaalisten pelien pelaaminen on saanut yhä näkyvämmän aseman niin harrastuksena, yhteisöllisenä toimintana kuin ammattinakin. Myös pelien suunnittelusta ja tekemisestä on tullut tunnetumpaa – ei vähiten suomalaisten mobiilipelien kuten Angry Birdsin kautta. Vaikka digitaaliset pelit ovat olleet kulttuurimuotona ja kulttuuriteollisuuden tuotteina olemassa jo vuosikymmeniä, matti- ja maijameikäläisten laajempaa huomiota ne ovat kuitenkin nauttineet vasta muutamia vuosia.

Varsin usein käy edelleen niin, että pelit ja pelaaminen mainitaan yleisjournalismissa ja laajan yleisön tietoon tulevissa kannanotoissa negatiivisessa yhteydessä. Mediahuomio kiinnittyy joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta paljolti pelien mahdollisuuksiin ruokkia aggressiivisuutta, opettaa huonoja ratkaisumalleja ristiriitatilanteisiin tai suoranaisesti niiden osuuteen väkivallantekojen laukaisijoina. Pelejä kritisoivat usein asiantuntijat, jotka profiloituvat julkituodusti pelien ja pelaamisen “rakkaina vihollisina”. Positiivisista tai edes arvoneutraaleista lähtökohdista pelejä ja pelaamista käsitellään yllättävän harvoin. Voimakkaasti suojeleva mediakasvatus on rakkaiden vihollistensa niskan päällä.

Pelilukutaito on teoreettinen käsite, joka erittelee monenlaisia tietoja ja taitoja pelien tulkintaan ja käyttöön liittyen. Pelilukutaitoinen osaa kiinnittää huomiota pelien erilaisiin teknisiin osa-alueisiin kuten graafiseen toteutukseen, äänimaailmojen suunnitteluun tai pelimekaniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin edetä pelissä ja koetella sen toteutuksen rajoja.  Pelilukutaitoisuus sisältää myös kyvyn sijoittaa pelit osaksi laajempaa kulttuurista kontekstia: sekä pelien että muiden mediamuotojen välillä, kuin pelien eri lajityyppien sisäisesti. Pelien pelaamiseen ja tulkintaan liittyy kenties vahvempi genretietoisuus kuin missään muussa mediasisällössä.

Ehkä tärkein pelilukutaidon alue nykykeskustelun näkökulmasta on kuitenkin kyky tulkita pelien retoriikkaa. Kyse on yksinkertaistettuna siitä, miten suhtautua pelien ja pelitekstien tarjoamaan maailmankuvaan, tai niiden välittämään viestiin erilaisista toiminnan mahdollisuuksista. Tässä mielessä ne ovat hyvin lähellä kirjallisuutta, elokuvia tai uutisjournalismia. Pelitekstit, kuten muutkin mediatekstit, välittävät merkityksiä. Suhtautumisemme näihin teksteihin riippuu paitsi niiden sisällöstä, myös esittämisen tavasta tai esittäjän itsensä uskottavuudesta. Pelien merkityssisältöjen purkaminen on aina kaksisuuntaista neuvottelua esitetyn maailman ja siihen liittyvien toimintatapojen hyväksymisen ja vastustamisen välillä. Pelitekstit pelaavat näin ollen myös pelaajaansa.

Pelillisten tekstien erityisyys liittyy tietenkin siihen, että ne antavat käyttäjilleen mahdollisuuden toimintaan sekä pelien esittämän maailman muuttamiseen eri tavoilla. Retorisena suhteena pelaajalla on poikkeuksellinen mahdollisuus pelin esittämien merkitysten “kuulustelemiseen” oman toimintansa kautta. Kun puhutaan peleistä ja pelaamisesta, tai pelien vaikutuksesta pelaajiin, pitäisi esittää kysymys: ovatko peleistä puhujat itse pelaajia, tai edes kokeilleet arvostelemiaan sisältöjä? Uskaltaisin väittää, että sisältöjen negatiivinen leimaaminen ilman toimijuuden ymmärtämistä on lyhytnäköistä. Tämä liittyy erityisesti väkivaltaisia elementtejä tai syrjintää esittäviin peleihin, joiden pelaajat ilmaisevat hyvin usein oman kykynsä erottaa pelillinen retoriikka pelin ulkopuolisen maailman toimijuudesta.

Digitaaliset pelit ovat siirtyneet viime vuosina painottamaan yhä enemmän yhteisöllistä toimintaa. Samalla pelejä tutkitaan ja käytetään yhtä enemmän opettamisen ja oppimisen näkökulmista. Pelillistäminen, jossa pelien käyttämiä retorisia keinoja ja pelimekaniikkaa tuodaan osaksi arkimaailman toimiamme, yleistyy erilaisten palvelujen suunnittelussa. Pelilukutaidon kannalta näyttääkin siltä, että pelien perusaineikset – miltä ne näyttävät, kuulostavat ja tuntuvat kehollisesti – ovat saamassa rinnalleen yhä enemmän kulttuurisia lukutaitoja vaativia elementtejä. Samalla pelien ja pelaamisen soveltamisalue laajenee. Tilanne kutsuu voimistamaan peleihin liittyvän suojelunäkökulman lisäksi myös kulttuurista ja kriittistä mediakasvatusta. Olivatpa pelit ensisijaisesti osa yksityistä tai julkista elämäämme, pelilukutaito auttaa sijoittamaan pelilliset ilmiöt osaksi laajempaa merkitysmaailmaa.

Mika Mustikkamäki
Lukutaitotutkija