Dunning-Kruger-efekti eli miksi itsevarmuus maksaa rahapeleissä

Noin kymmenen vuotta sitten rahoitin opintojani hoitamalla blackjack- ja rulettipöytiä anniskeluravintoloiden paksussa tupakansavussa. Joku oli hiljattain keksinyt, miten pokeripeli kannattaa kuvata, jotta siitä saa kiinnostavaa televisioviihdettä ja nettipokeri alkoi yhdistää kasvavaa joukkoa eri maanosista tämän harrastuksen äärelle. Pokeribuumi koettiin pian Suomessakin. Kaikki ravintolanuoruuttaan elävät pokeriharrastajat halusivat tulla kertomaan pelinhoitajalle tarinoitaan korttisankaruudesta. Joka ilta sain kuulla jonkin tarinan pokerista, lähes yhtä varmasti kuin pestä hiukset työvuoron jälkeen.

”Tää ei oikeestaan ees ole mun peli,” kertoi eräskin nuori mies hävittyään rahansa blackjackiin,”pokeri on pelien kuningas, Texas Hold’em.” Taas näitä, ajattelin siivotessani kortit pöydältä. Asiakas jatkoi: ”Oon ajatellut lopettaa duunin ja ryhtyä ammattilaiseksi.” Kiinnostuin hiukan, ehkä tämä on oikeasti tyyppi, joka osaa pelatakin. Olin ymmärtänyt, että Suomessa pelin taso oli parhaillaan korkea, myös kansainvälisesti. Jotkut oikeasti elättivät itsensä sillä. Voisin oppia ymmärtämään pokeria ja sen ympärille kasvanutta ilmiötä sisäpiiriläisen avulla.

”Oon oikeesti hyvä. Voitin baarin turnauksen viime viikolla ja oon lukenut kirjan,” asiakas jatkoi ja ymmärsin, että kyse on ihan perusjannusta. En silloin vielä tiennyt Texas Hold’em-pokerista kuin vähän, mutta ymmärsin sen verran, että pärjätäkseen siinä ammattilaisena tarvittiin pidempi oppimäärä kuin yksi kirja ja paikallisturnauksen voitto.

Kyseinen kaveri saattoi olla oikeasti hyväkin. Ehkä hänellä olisi jopa aihetta näyttää pitkää nenää pokerivoittojensa takaa blogia naputtelevalle ylimieliselle menneiden muistelijalle. Silti tavattuani hänen kaltaisiaan useamman noina vuosina, vahva veikkaukseni on, että kyse oli Dunning-Kruger-efektistä.

Dunning-Kruger-efekti, eli ylivertaisuusvinouma, on psykologinen ilmiö, jossa ihminen arvioi oman osaamisensa todellista paremmaksi. Kun tietotaito jossakin, vaikkapa pokerissa, on kehittymätön, ei näe mitä ei osaa – tai mitä muut osaavat paremmin. Vasta pelissä kehittyessään oppii näkemään omat sokeat pisteensä, ymmärtää mitä taitoa muilla on ja itsellä ei. Ennen kuin todella ymmärtää miten peli toimii, sitä vain luulee osaavansa.

Dunning-Kruger-efektin kääntöpuoli on se, että asiansa todella osaavat, arvioivat usein osaamisensa todellista heikommaksi, koska ymmärtävät mitä kaikkea eivät osaa. Vaikka nöyryys ei ole ensimmäinen ominaisuus, joka pokeriammattilaisen imagoon liitetään, vaatii pelissä menestyminen aimo annoksen nöyryyttä.  Matkalla huipulle on kyettävä nöyrtymään erilaisten tappioiden edessä, opittava virheistään ja nähtävä, missä vastustaja oli parempi. Oman taidon yliarviointi ei auta eteenpäin.

Sanni Nuutinen

 

Seksikkäitä väärinkäsityksiä ja rahapelejä

Voisin lyödä vaikka vetoa, että tänäkin iltana monessa suomalaiskodissa muhinoidaan urakalla, koska perhettä halutaan täydentää vielä yhdellä jäsenellä ja seuraavan ajatellaan olevan se viimeinen, joka täydentää tavoitellun sarjan. Moni perhe toivoo saavansa sekä tyttöjä että poikia. Lapsilukua ei lyödä lukkoon etukäteen, vaan jatketaan yrittämistä, kunnes on vähintään yksi kumpaakin – tai luovutetaan pitkällisen yrittämisen jälkeen.

Älkää ymmärtäkö väärin, kannatan sekä muhinointia että syntyvyyden lisäämistä. Tarkoitan vain, että jossakin kumppani saattaa näyttää tavallista haluttavammalta, koska on päässyt syntymään inhimillinen väärinkäsitys tavoiteltavan lopputuloksen todennäköisyydestä.

Eräskin perhe oli päättänyt rajata lapsilukunsa neljään. Neljännen pojan syntymän jälkeen he kuitenkin päättivät yrittää vielä tyttöä. Samoin kävi viidennen, kuudennen ja seitsemännen pojan jälkeen. Parin odottaessa kahdeksatta lastaan jopa lääkäri vakuutteli heille, että seitsemän pojan jälkeen on tultava tytär lähes sadan prosentin varmuudella. Kahdeksaskin oli poika.

Pariskunta kirjoitti lehden kysy ja vastaa –palstalle, koska ei voinut uskoa tapahtuneen olevan mahdollista. Vaikka se voi tuntua uskomattomalta, asia menee kuten arpapelissä: kahdeksan poikaa peräjälkeen on harvinainen suora, mutta seitsemännen pojan syntymän jälkeen kahdeksas on poika noin 50 % varmuudella.

Mikä mekanismi sitten tuottaisi parempaa todennäköisyyttä X-kromosomin sisältävän sukusolun valikoitumiseen hedelmöityksen hetkellä? Munasolu ei tiettävästi osaa valikoida, mitä kromosomia kantavan siittiön kanssa se lyö hynttyyt yhteen. Samoin kivesten voi olettaa olevan täysin tietämättömiä siitä, että Y-kromosomia kantavien siittiöiden tuotantoa pitäisi hillitä, koska on X-kromosomin vuoro tulla valituksi perheeseen.

Paikasta munasolussa kilpailee arviolta 40 miljoonaa siittiötä kerralla. Syntymäsi on ollut varsinainen lottovoitto tässä arvonnassa, sillä lottorivikin arvotaan vain 18,7 miljoonan mahdollisen joukosta. Lotolla ja kromosomeilla on sekin yhteistä, että molemmissa arvonnat ovat toisistaan erillisiä tapahtumia, joten edelliset tulokset eivät vaikuta seuraaviin. Ihmisen ajattelu kuitenkin toimii siten, että lottonumeroita valittaessa vältetään viime viikon numeroita, koska nyt ajatellaan olevan muiden vuoro.

Tutkimusten mukaan kolme vaikuttaisi olevan maaginen luku, jonka jälkeen ihminen alkaa odottaa vaihtelua. Kolme poikaa, kolme klaavaa, kolme suurta korttia tuplauksessa. Odotus on, että lyhyellä aikavälillä noin 50/50 jakautuvat tapahtumat vaihtelevat samassa suhteessa. Jo kolmen pojan jälkeen odotetaan viimeistään tyttöä tasapainottamaan tilannetta. Ryppäät ovat kuitenkin yleisiä satunnaisissa tapahtumasarjoissa. Ne saavat ihmiset usein hylkäämään satunnaisuuden ja etsimään selitystä tapahtuneelle.

Tämä ajattelutapa on syvällä ihmisen toiminnan sisäisessä logiikassa. Vauvantekohommien lisäksi ajattelutavan vaikutuksia on tutkittu muun muassa urheilujoukkueiden pelistrategioihin ja väärien teorioiden syntymiseen siitä, kuinka moni hevosenpotku johtaa kuolemaan Preussin armeijassa.

Ajatustapa liittyy läheisesti myös siihen, miksi rahapelit tuottavat niin paljon rahaa. Sitä kutsutaan pelurin virhepäätelmäksi. On vaikea vastustaa kiusausta ajatella, että vielä joku päivä on minun lottorivini vuoro.

Kokeile, vaikuttavatko väärinkäsitykset sinuun rahapeleissä tekemällä pelitesti.

Lähde: Falk, Ruma 2016. Many faces of the gambler’s fallacy – Subjective randomness and its diverse manifestations.

Ylikertoimen keskustelijat rahapelihaittoja ehkäisemässä

Mitä muut rahapelaajat voisivat oppia urheiluvedonlyöjiltä? Miten rahapelihaittoja pitäisi ehkäistä? Näistä aiheista kävimme syksyllä keskustelua Ylikerroin.com-sivuston foorumilaisten kanssa. Halusimme kuulla urheiluvedonlyöjien ajatuksia rahapelaamisen hallinnasta ja haittojen ehkäisemisestä. Olemme työssämme tottuneet siihen, että keskustelunavaukset rahapelaamisesta kohtaavat usein hämmentyneen hiljaisuuden. Ylikertoimessa pääsimme keskusteluun porukan kanssa, jolla oli sanottavaa – ja joka ei keskusteluissa päästänyt meitä helpolla.

Pelaamisen hallinnan keinoja ovat taidot ja tiedot, jotka estävät mokaamasta tavalla, jota oma talous tai pää ei kestäisi. Paljon rahapelejä pelaavien joukossa näiden keinojen käyttö erottaa ilman addiktiota pelaavat pakonomaisesti pelaavista. Pelaamisen hallinta ei ole autuaaksi tekevä täysratkaisu peliongelmiin. Se on vain yksi niiltä suojaava tekijä.

Foorumin porukka keskusteli aiheista monitahoisesti. Keskusteluissa tavoitteellinen vedonlyönti nähtiin vastakohtana elämyshakuiselle rahapelaamiselle ja varsinkin ongelmapelaamiselle. Keskusteluissa tikunnokkaan nostettiin rahapeliautomaattien ja muiden odotusarvoltaan negatiivisten rahapelien pelaaminen, joka onkin luonteva kohde pohdinnalle. Pelikoneet ovat haitallisimpien pelien kärkikastia.

Pelikonehemmolle pelaamisen perusmotivaatio on erilainen verrattuna tavoitteellista vedonlyöntiä harrastavaan. Vedonlyöjälle kassanhallinta ja oman pelaamisen analyysi on osa peliä, pelikonehemmo etsii puolestaan helppoa viihdettä. Olisi ristiriitaista rinnastaa täysin nämä kaksi erilaista ajanvietettä, vaikka ensimmäisen vaatimat taidot olisivatkin hyödyksi toisessa.

Keskusteluissa päästiin samaan peliongelman ruodintaan, jota käydään asiantuntijapiireissä. Joidenkin mielestä addiktion perimmäiset syyt ovat pelaajan elämän muissa ongelmissa, joita tämä peleihin pakenee. Toiset näkevät pelien ominaisuudet, tarjonnan ja markkinoinnin oleellisina osina peliongelmia ylläpitävässä kulttuurissa. Kolmannet pohtivat, onko rahapeleistä tarjolla kaikki tarpeellinen tieto, jotta niitä kuluttava pelaaja voi tehdä tietoisen valinnan pelata riskeistä huolimatta. Peliongelmien tutkimuksessa on päädytty eri näkökulmia yhdisteleviin näkemyksiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on peliongelman synnyn polkuteoria.

Rahapelihaittojen ehkäisemiseen foorumilla ehdotettiin runsaasti erilaisia toimenpiteitä. Kokosimme muistiin foorumilaisten kiinnostavimmat avaukset:

  • Pelikoneista pois rahansyöttö, ainoastaan korttipelaaminen olisi sallittua. Toisaalta pohdittiin myös rahan arvon hämärtymistä korttimaksuissa – olisiko pelkkä käteispelaaminen parempi vaihtoehto?
  • Pelikoneet pois kaupoista ja ainoastaan pelisaleihin.
  • Jos joku pelaa samaa konetta tietyn aikamääreen ajan, voisi Peluurin työntekijä soittaa pelaajalle: “Olette nyt puolen tunnin aikana hävinneet 200 euroa tähän samaan koneeseen, haluaisitko jutella asiasta?”
  • Kaikenlainen uutisointi suurvoitoista piilotettava/hävitettävä, ei edes Veikkauksen sivuilla.
  • Rahapelimarkkinointi vielä tarkempaan ja tiukempaan syyniin.
  • Pelikohtaiset rajoitusmahdollisuudet, eli pelaajan pitäisi voida estää itseltään tiettyjä pelejä ilman, että tarvitsee sulkea koko tiliä.
  • Rahapelitön päivä -kampanja jolloin koko Suomessa pidetään peliautomaatit kiinni, rahapelituotteita ei myytäisi tai arvottaisi, eikä veikkauksen sivut olisi toiminnassa. Kampanjapäivänä uudistuneen Veikkauksen työntekijät voisiat lähteä itse hyväntekeväisyyskohteisiin tekemään päivittäistä työtä yhden päivän ajan. Tempauksella myös houkuteltaisiin, kansalaisia tarkastelemaan omia pelitottumuksia ja miettimään mitä muita keinoja hyväntekeväisyyteen on olemassa.
  • Arvion esittäminen siitä, kuinka monta itsemurhaa Suomessa on tapahtunut rahapelien väärinkäytön seurauksena (ylivelkaantuminen näistä syistä) viimeisen viiden vuoden aikana. Surullisia tositarinoita aiheesta todennäköisesti löytyy.

Keskustelu oli meille hyödyllinen. Pääsimme näkemään taloa vastaan pelattavien kasinopelien järjettömyyden vedonlyöjän silmin. Saimme myös hiukan tuntumaa siihen, mitä tietoa Ylikertoimen tilastonikkarien näkökulmasta muilta puuttuu. Keväällä laitammekin hiukan enemmän työpaukkuja tavallisen kuluttajan pelisivistystä lisäävään työhön. Lista keskustelijoiden ehdotuksista toimenpiteille pelihaittojen ehkäisemiseksi on mielessämme, kun suunnittelemme yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviä avauksia.

Sanni Nuutinen ja Salla Karjalainen

Projektiasiantuntijat, aikuisten rahapelihaittoja ehkäisevä Arpa-projekti

Kirjoitus julkaistu alunperin 13.1.2017 Ylikertoimen sivuilla.

Rakas joulupukki, ethän tuo lapsille arpoja joululahjaksi

santa-claus-579113_1920

Kaikki haluavat antaa jouluna lahjoja läheisille lapsille. Arpa on kätevä lahja silloin, kun lahja kulkee postilla tai on vain vähän aikaa miettiä, mitä antaisi. Lahjalla toivotaan lapselle iloa, jännitystä ja voittojakin. Ehkä myös, että lapsi liittäisi nämä myönteiset tunteet lahjan antajaan.

Mitä, jos lapsi voittaa? Sen ei äkkiseltään ajattelisi olevan ongelma, mutta joka joulu perheissä ratkotaan arpalahjojen mukanaan tuomia kasvatuspulmia. Jos lapsia on useampi, tasapuolisuus on vaikeaa, jos lahjat perustuvat sattumaan. Vaikka kaikki saisivat samanlaisen arvan, niin voi käydä niin, että sisko voittaa ja veli jää ilman rahaa. Jos voitto on pieni, niin vanhemmat voivat lievittää epäoikeudenmukaisuuden tunnetta antamalla siskon voittaman summan myös veljelle. Isomman summan kohdalla kasvattaja on vaikeamman pulman edessä.

Jos tilannetta katsoo peliongelmien ehkäisyn näkökulmasta, niin varhainen aloitusikä ja aloitellessa saatu suuri voitto ovat huomattavia riskitekijöitä peliongelman kehittymiselle. Siksi rahapelien ikäraja on 18 vuotta. Kaikista lapsena pelaamisen aloittaneista ei tule kuitenkaan koskaan ongelmapelaajia. Jos olet antanut lapselle arpoja, et ole myöskään tehnyt mitään laitonta. Kukkahattuni saattaa näissä asioissa olla hiukan kireällä, mutta aiemmassa työssäni olen auttanut montaa ongelmapelaajaa, jotka kertoivat rahapelien vieneen mukanaan jo lapsuudessa.

Olen tukenut myös vanhempia, joiden aikuisella lapsella on rahapeliongelma. Joskus vanhemmat joutuvat neuvottomina katsomaan vierestä tuhoisan pelaamisen jatkumista voimatta tehdä mitään. He tuntevat usein syyllisyyttä, jos olivat antaneet lapsensa pelata varhaisella iällä. Eihän peliongelma tietenkään ole heidän syynsä, mutta omien kokemustensa perusteella he haluavat usein kehottaa muita vanhempia pitämään rahapelit poissa lasten elämästä.

Jos ajattelet, että peliongelma kehittyy harvoin, etkä sen takia halua luopua arpalahjasta, niin yritä asettua lapsen asemaan. Haluat antaa lahjan, joka tekee hänet iloiseksi. Useimmiten arpalahja muuttaa ilon pettymykseksi, koska voittaminen on epätodennäköistä. Jotta arvat tuottaisivat rahaa, arvassa on useammin häviö kuin voitto. Pienimmät voitot kattavat joko arvan hinnan tai ovat sitä pienempiä.

Lapselle arvan hinta voi olla ihan käypä lahja sellaisenaan. Lapsi ottaa todennäköisesti mieluummin lahjaksi rahaa, kuin pienen mahdollisuuden siihen, että saa sitä vielä enemmän.

Rahapelien tuominen lasten maailmaan on kasvatuspäätös. Vetoan joulupukki sinuun, jos harkitset arpalahjoja: lapset ja rahapelit eivät kuulu yhteen. Lapselle paras suoja peliongelmilta myöhemmällä iällä on, että rahapelaamisen aloitusikää viivyttää. Jos välttämättä haluat ostaa lapselle lahjaksi arvan, tarkista, että se sopii myös vanhemmille.

PS. Kirjekuoreen mahtuvia lahjaideoita lapsille:

  • elokuvaliput
  • lippu suosikkiartistin keikalle tai lahjakortti lippupalveluun
  • mobiilikaupan lahjakortti, käytettäväksi musiikkiin, elokuviin tai kännykkäpeleihin,
  • tilaus musiikki- tai elokuvapalveluun
  • lahjakortti lelukauppaan

Sanni Nuutinen

Projektiasiantuntija, Arpa-projekti

Kysy, koska häpeä ei elä avoimuudessa

Tiina menetti hiljalleen otteen työpaikastaan mielialan sukeltaessa pohjamutiin yhä uudelleen ja uudelleen. Työterveyshuolto tarjosi Tiinalle osaavaa hoitoa masennukseen ja nosti hänet jaloilleen kolmesti, mutta jokainen sairausloma oli aina edellistä pidempi.

Lääkehoito oli oireiden mukainen ja työterveyslääkärin seurannassa. Työterveyspsykologin tuella Tiina tutki masennusoireiden yhteyttä avioeroon ja sai otetta työssä jaksamistaan tukevista arkirutiineista. Psykiatri suositteli Tiinalle kuntoutuspsykoterapian hakemista, mutta saatuaan mielialansa tasaantumaan, Tiina keskittyi työntekoon eikä ehtinyt etsiä itselleen terapeuttia. Neljännellä kerralla Tiina ei palannut enää töihin, vaan hänen masennuksensa vaati jo sairaalahoitoa. Sairaalajaksollaan Tiina viimein kertoi rahapeliongelmastaan.

Pääkaupunkiseudulla toimiva Peliklinikka raportoi avohoitopalvelunsa asiakaskunnasta, että rahapeliongelma on vaikeampi heillä, joilla on kontakti muuhun palvelujärjestelmään. Muiden ongelmien hoitaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa ei vaikuta auttavan peliongelmiin. Järjestelmä ei tunnista peliongelmaa, eikä ota rahapelaamista puheeksi. Se luo tilanteen, jossa vain peliongelmat, joita asiakas ei enää kykene salaamaan nousevat esiin.

Kouluttaessani auttamistyön ammattilaisia peliongelman tunnistamiseen ja puheeksiottoon keskusteluun nousevat puheeksioton hankaluudet. Ammattiauttajat ovat aika hyvin tietoisia siitä, miltä vakavat peliongelmat heidän asiakaskunnassaan näyttävät. Kysymisessä odotellaan kuitenkin pitkään, halutaan olla varmoja, ettei kysytä väärältä henkilöltä tai liian kevyin perustein. Yleisin este kysymiselle vaikuttaa olevan ammattilaisen kokema keinottomuus: osaanko auttaa, jos asiakkaallani onkin rahapeliongelma? Varmuus peliongelmasta muuttuukin esteeksi siitä kysymiselle.

Tiinan rahapelaaminen oli alkanut samoihin aikoihin kuin ahdistava avioeroprosessi laitettiin vireille. Pelaaminen vaimensi ahdistusta hetkittäin, vaikka Tiina ei sitä tietoisesti tehnyt ahdistusta helpottaakseen. Masennuksen oireiden tultua kuvaan, hän haki apua, mutta jatkoi pelaamista. Tiina tunsi syyllisyyttä pelaamistaan rahoista eron kurittamassa rahatilanteessaan. Pelikoneella hän kuitenkin kykeni unohtamaan huolensa ja sen kutsu kävi yhä vaikeammaksi vastustaa. Alkuun hän ei pitänyt pelaamistaan oleellisena, sitten hän alkoi häpeillä sitä ja lopulta alkuperäiset ahdistuksen aiheet jäivät taka-alalle ja pelaamisen pakonomaisuudesta tuli ensisijainen alakulon lähde. Hän ei halunnut ottaa pelaamistaan puheeksi hoitavien henkilöiden kanssa, mutta syyt vaihtuivat rahapeliongelman kehittyessä.

Tiina olisi varmasti vastannut hyvin eri tavalla rahapelaamistaan koskeviin kysymyksiin eri vaiheissa. Alkuun hän olisi voinut ihmetellä miksi pelaamisesta kysytään, kun hän hakee apua masennukseen. Peitellessään pelaamistaan, hän olisi saattanut valehdella. Loppuvaiheessa hän olisi ehkä ottanut kiitollisuudella vastaan tilaisuuden puhua asiasta. Jokainen asiasta kysyvä ammattilainen olisi kuitenkin välittänyt hänelle tärkeän viestin: minulle voit puhua.

Mikään Tiinan tilanteessa ei erityisemmin viitannut juuri rahapelaamiseen. Tiinan kohdalla rahapelaaminen oli kuitenkin oleellinen osa ongelmien kokonaisuutta. Rahapelaamisen ja rahapeliongelmien ympärillä on vaikenemisen kulttuuri – niistä ei uskalleta kertoa, eikä niistä kysytä. Siis kysy. Kysy kaikilta, jotta siitä tulee rutiinia sinulle ja asiakkaillesi. Kysy, koska muuten asiasta vaietaan. Kysymällä rikot hiljaisuuden. Häpeä ei elä avoimuudessa.

Sanni Nuutinen, Arpa-projektin asiantuntija

Malleja rahapelaamisen puheeksiottoon:
Puheeksioton huoneentaulu tueksi keskusteluun
Pelin merkit aineisto rahapeliongelmia työssään kohtaaville

Kirjoitus on alunperin julkaistu Ehkäisevän päihdetyön viikon kysyminenkannattaa.fi-sivustolla.

Talo voittaa aina

Ennen vanhaan, kun rahapelit olivat vielä syntiä, niitä pelattiin katseilta suojassa. Maaseudulla miesporukka kokoontui illan tullen riiheen lyömään korttia salaa. Ilta tarkoitti kuitenkin hämärää ja tarvittiin joku pitämään lyhtyä korttipöytänä toimineen tynnyrin yläpuolella. Valonkantajaksi valikoitiin luotettava poika, jolle maksettiin pieni palkkio vaivannäöstä – joka kierroksella poika sai pelissä olevasta potista yhden lantin. Aamun sarastaessa peli jouduttiin päättämään, koska suurin osa pelissä kiertäneestä rahasta oli päätynyt valonkantajan haltuun.

Tarinan valonkantajana toiminut poika on nyt jo ikämies. Olen käyttänyt hänen tarinaansa esimerkkinä siitä, miten rahapelit toimivat. Kaikissa rahapeleissä jaetaan pelaajien rahaa yhä uudelleen ja uudelleen. Jotta joku voi voittaa, muiden pitää hävitä. Tarinassa valonkantajalla on peliyhtiön rooli: ilman pelinjärjestäjää korttia ei lyötäisi, mutta se on myös ainoa, joka ei ota pelissä riskiä tappiosta.

Jotta yksi voi voittaa ja peliyhtiö saa tuottoa, useamman on hävittävä
Jotta yksi voi voittaa ja peliyhtiö saa tuottoa, useamman on hävittävä

Kaikki rahapelit noudattavat tätä valonkantajan perusperiaatetta. Peliyhtiö kerää rahat yhteen pottiin, ottaa siitä oman osuutensa ja jakaa loput pelaajille takaisin voittoina. Palautusprosentti 90 tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että talon osuus on noin 10 % jokaisesta potista (keskimäärin, pitkällä aikavälillä). Kaikki pelaajat eivät voi jäädä voitolle. Pelin jatkuessa ainoa, jonka suuntaan on varma rahavirta, on pelinjärjestäjä. Jos pelaajat eivät tuo pottiin jatkuvasti uutta rahaa, se pienenee lopulta olemattomiin, kuten tarinan miehille kävi riihessä.

Miten itse järjestäisit tuottoisan rahapelin? Jos yrittäisit ehdottaa, että kaverisi antaa sinulle kuusi euroa ja sinä annat niistä takaisin viisi, hän tuskin innostuisi asiasta, vaikka takaisit hänelle palautusprosentiksi yli 80. Nopan heitto, jossa pelin ja panoksen tuoma jännite kätkisi taakseen saman asian, viihdyttäisi kaveriasi enemmän.

Lupaat kaverillesi euron panoksella viiden euron voiton oikeasta arvauksesta. Kun noppa on täysin satunnainen, jokainen kuudesta luvusta tulee yhtä usein, kun tarpeeksi monta kertaa pelataan. Keskimäärin kaverisi voittaa noin kerran kuuden heiton aikana vitosen. Koska hän maksaa joka kierroksesta euron, sinä jäät voitolle euron jokaisesta kuudesta pelatusta kierroksesta. Tuo euro on talon osuus. Jos kaverisi haluaisi pelata varman voiton kierroksen ja löisi vetoa jokaisesta kuudesta numerosta, hän jäisi silti sen euron häviölle.

Koska erilaiset asiat viihdyttävät eri ihmisiä, voittojen jakamisen tapa vaihtelee. Voitonjaon voi suorittaa välkkyvä pelikone arpomalla voitot ja tappiot maksutaulukon mukaisesti, kehällä pomppiva rulettipallo tai tarkkaan lasketut urheiluottelun vedonlyöntikertoimet. Barcelonan ja Manchester Unitedin* voitoille rahansa laittaneet maksavat tasapeliä veikanneiden voittorahat ja pelinjärjestäjän tuoton. Aina ei siis tarvita koko jaettavaa pottia samaan kasaan, vaan riittää että voitonmaksukaava on laskettu tuottavaksi.

Pelin toteutuksen tehtävä, tuplausäänen tai veralle painetun peliruudukon, on viihdyttää ja saada pelaaja kiinnittämään huomio arvontaan voitonmaksun sijasta. Kun raha sahaa pelaajalta talolle ja takaisin, on vaikeaa hahmottaa, että pelaajien pöytään kantamista rahoista tasaisesti kasvava potti jää valonkantajalle. Yhä useamman maajussin on kaivettava kuvetta, jotta peli voisi jatkua.

 

Sanni Nuutinen

Projektiasiantuntija

Arpa-projekti

*Esimerkin joukkueiden valintaa varten kirjoittaja joutui konsultoimaan paremman jalkapallotietämyksen omaavaa kollegaansa. Koska Englannin Valioliigasta ei kuulemma löydy joukkuetta, joka voisi Man Unitedia vastaan päästä edes tasoihin, kuvitteellinen esimerkki on valittu ensi vuoden Mestarien liigaa ajatellen. Epäilen jalkapalloasiantuntijamme olevan puolueellinen.

Aloittelijan tuuri ja muita rahapelimyyttejä

Arvasta saatu päävoitto ei ollut raaputuksessa käytetyn taikaveitsen aikaansaannosta, vaan hauska tarina, jossa sattumaan sekoittuu taikauskoa. Suurin osa tunnistaa sen tarinaksi. Rahapeleihin liittyy kuitenkin paljon erilaisia myyttejä, jotka kulkevat suusta suuhun ja ajoittain päätyvät lehtiinkin joutumatta kriittisen tarkastelun kohteeksi. Ne syntyvät yhä uudelleen, kun eri ihmiset pyrkivät arkijärjellä selittämään havaintojaan, vaillinaisilla tiedoilla pelien toiminnasta, ja päätyvät samoihin lopputuloksiin. Seuraavassa neljä yleistä myyttiä onnenpeleistä, joita ovat numeroarvontapelit (lotot, keno, Jokeri), rahapeliautomaatit, arvat ja useimmat kasinopöytäpelit.

Myytti 1: Kannattaa lotota numeroa, joka ei ole tullut vähään aikaan
Numero ei ole tulevaisuudessa todennäköisempi sillä perusteella, että se on arvottu menneisyydessä harvemmin kuin jokin muu numero. Joka viikko lotossa numerot arvotaan samasta numeroiden 1-39 joukosta. Lottopallolla ei ole muistia eikä lottokone pyri valitsemaan tasaisesti. Satunnaisessa arvonnassa minkään numeron ei ole pakko tulla tasaisesti aikavälillä, jonka ihmisen muisti tai edes muistiinpanot kantavat.

Myytti 2: Raha-automaatti, jolla ei ole voitettu vähään aikaan, antaa muita helpommin voittoja
Jotkut järkeilevät, että peli olisi voittojen jakamisen suhteen hövelimmällä päällä silloin, kun se on edellisten pelaajien toimesta täytetty kolikoilla ja vastaavasti pihtailisi silloin, kun joku on sitä onnistunut tyhjentämään. Se on tunteeton tietokone, joka toteuttaa siihen ohjelmoitua voitonmaksukaavaa, eikä välitä siitä kuka pelaa, milloin ja miten usein. Voitonmaksukoneiston voi ajatella koneen sisällä olevaksi erilliseksi astiaksi. Kun astia on täynnä, putoavat yli sen äyräiden menevät kolikot erilliseen tuottoastiaan, josta koneen tuotot sitten aikanaan kerätään. Voitonmaksukoneistosta on varaa maksaa useampikin päävoitto kerralla ja jos se sattuisi tyhjenemään liiaksi, konetta ei voisi pelata, vaan se vaatisi huoltoa sijoituspaikan henkilökunnalta. Toimiva pelikone ei siis koskaan ole liian köyhä maksaakseen voittoja tai niin rikas, että sen olisi pakko niitä luovuttaa.

Myytti 3: Koska olen hävinnyt jo niin paljon, kohta on pakko tulla voitto
Kenenkään ei ole pakko voittaa. Onnenpeleissä mennyt ei kerro mitään siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Miten peli voisi tietää, kuka on hävinnyt niin paljon, että olisi hänen vuoronsa voittaa? Reilut arvonnat perustuvat satunnaisuuteen, eli siihen, ettei todella voi tietää mikä vaihtoehdoista on tulossa. Ihmisillä on taipumus tehdä lyhyistä sarjoista ennustuksia ja ajatella, että satunnaisuus on reilu ja se korjautuu nopeasti vastaamaan odotuksia. Useimmiten mitä pidempään pelaat, sitä varmemmin ja enemmän jäät häviölle. Arvonnat eivät ole toisiinsa yhteydessä ja juuri se hämää meitä ihmisiä, jotka selviämme elämässä oppimalla menneestä ja tekemällä sen perusteella arvauksia tulevasta.

Myytti 4: Aloittelijalla on tuuria
Kaikilla aloittelijoilla ei ole tuuria, mutta ne aloittelijat, joilla on, palaavat varmemmin pelin ääreen uudelleen. Suurin osa kokee rahapeleissä juuri voittamisen hauskaksi ja jos ei koskaan ole voittanut, ei pelikään kiinnosta. Monella jostakin rahapelistä innostuneella on oma voittotarinansa aloittelijan tuurista. Heiltä voi kysyä, olisivatko he koskaan innostuneet pelistä, jos eivät olisi voittaneet?

Jos rahapeleihin liittyvät myytit kiinnostavat, tule kuuntelemaan SuomiAreenan MTV-lavalle, kun stand up -koomikot Antti Haapala ja Riku Sottinen ottavat käsittelyynsä rahapelimyytit komedian keinoin.

Aika: 13.7. klo 11.20-11.40. Paikka: MTV-lavan Torivartit Porin SuomiAreenassa.

Sanni Nuutinen

Projektiasiantuntija

Arpa-projekti

Melkein voitin

“Melkein voitto” tarkoittaa, että hävisit. Rahapeleissä on vain voittoja ja häviöitä.

VOITTOTARINAT OVAT parasta mainosta peleille, mutta ensi kertaa osui silmiin uutinen melkein voitosta. Tässä tapauksessa melkein voitto tarkoitti lotossa kuutta oikein.

Sana ”melkein” on hyvä esimerkki inhimillisestä optimismista. Ihmisellä on taipumus muistaa tapahtumista positiiviset puolet, tai kun sellaisia ei ole, muistaa ne positiivisessa valossa. Sanalla on erilainen merkitys riippuen, missä yhteydessä sitä käytetään.

Kun kerron melkein syöneeni ison salaatin, olen todennäköisesti syönyt salaatista suurimman osan. Jos taas sanon melkein lähteneeni lenkille, en ole käynyt edes puolikkaalla lenkillä. Saatoin ehkä ajatella käyväni, laittaa juoksukengätkin valmiiksi, mutta en käynyt. Se on kaunis tapa sanoa, että lenkkiä ei todellisuudessa tapahtunut. Rahapelien yhteydessä ”melkein” tarkoittaa lähes poikkeuksetta jälkimmäistä.

Melkein-optimismi auttaa meitä jaksamaan, se on osa aivojemme palkitsemisjärjestelmää, joka auttaa maaliin asti elämän maratoneilla tai vaikka pitkäjänteisyyttä vaativissa työtehtävissä, joissa palkinto tulee onnistumisen elämyksenä vasta viiveellä. Melkein-optimismi näyttää voimansa loppumetreillä, kun ponnisteluissa jo suurin osa voimista on käytetty. Näky maaliviivasta vapauttaa aivoissa dopamiiniryöpyn, joka auttaa löytämään uusia voimia loppukiriin. Ajatus siitä, että on melkein perillä tai melkein valmis on siis tärkeä ja hyödyllinen.

Rahapelien kohdalla tämä hyödyllinen psykologinen ominaisuus kääntyy meitä vastaan. Rahapeleissä ei ole melkein voittoja, on vain voittoja ja häviöitä. Jokaisella kierroksella on uudet voitot ja häviöt. Voitto ei valmistu pikkuhiljaa raaputtamalla arpoja tai sitä lähemmäksi ei pääse, mitä useamman kierroksen peliautomaatilla viettää tai samoilla numeroilla lottoaa. Rahapelit eivät muista sitä, kuinka paljon yksittäinen pelaaja on niihin sijoittanut.

Silti ihminen alkaa vaistomaisesti välttää valintoja, jotka teki tappiollisella kierroksella ja suosia niitä, jotka liittyvät pelikokemuksessa voittoon. Läheltä piti tilanne taas tulkitaan siten, että kannattaa jatkaa yrittämistä, olen melkein perillä.

Melkein voitot ovat haitallisen rahapelaamisen kovaa ydintä. Rahapeleistä riippuvaiselle melkein voitto antaa vahvemman mielihyvän tunteen, kuin todellinen voitto. Suomessa on kielletty rahapelien suunnittelussa läheltä piti –tilanteiden tahallinen ohjelmointi peleihin, koska sen on tutkimuksissa todettu lisäävän haitallista pelaamista.

Ei kuitenkaan ole vain ongelmallisesti pelaavien ongelma, että rahapelien kohdalla ”melkein voittoa” ei oikein erota tappiosta. Rahapeleihin liittyvää melkein-optimismia en silti toivoisi löytyvän journalististen sisältöjen seasta. Rahapelivoitto on helppo hyvä uutinen toimituksille, jotka raportoivat voittopuolisesti synkistä tapahtumista. Voisiko hyviä uutisia etsiä myös muualta kuin peliyhtiöiden tiedotteista? Muuttaisiko se käsitystämme maailmasta, jos ainoat hyvät uutiset eivät olisi täysin satunnaiset lottovoitot, joiden todennäköisyyteen meille ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa?

Sanni Nuutinen

Arpa-projektin projektiasiantuntija, EHYT ry

Blogi jukaistu 18.4.2016 EHYT ry:n blogissa

Voisitko sinä puuttua Jonin rahapelaamiseen?

”Entä sitten?”, poika kysyi puolustautuvaan sävyyn erään huoltoaseman rahapelikoneen ääressä ja tiukensi vasemman käden syleilyotettaan mopokypärästä kun oikea jähmettyi pelikoneen nappulan ylle. Osoitin lattiaan liimattua tarraa, jossa luki K-18. Poika huokaisi mielenosoituksellisesti, mutta harppoi nolostuneen oloisena pois. Pojan tokaisu oli vastaheitto siihen, että olin tunkeilevan tätimäiseen tapaani juuri hetkeä aiemmin avannut keskustelun hänen kanssaan toteamalla, että hänellä ei taida olla ikää pelata.

Tiedän, se oli tympeä keskustelunavaus, eikä lainkaan oikealle henkilölle. Puutun usein rahapelien ikärajojen rikkomisiin huoltoasemilla, kioskeissa ja kaupoissa. Saan lähes aina osakseni kummeksuvia katseita, jotka kysyvät ’entä sitten?’. Kummastelua ei tule nuorilta itseltään, jotka hyvin tietävät tekevänsä jotain kiellettyä. Ihmettelyä kohtaan aikuisilta: muilta pelaajilta, nuorten vanhemmilta ja jopa sijoituspaikkojen henkilökunnalta, joiden tehtävä on valvoa pelikoneiden ikärajoja. He ovat kasvaneet sellaisessa Suomessa, jossa pelikoneita sai aikuisen seurassa pelata kuinka nuorena tahansa. Heille se on ehkä jopa hiukan lapsellista touhua, pikkukolikoilla näpertelyä. Minäkin opin rahapelit aikanaan isän kanssa yhteisenä hupina kauppareissuilla ja laivamatkoilla. Silti minulla on syyni pitää kukkahattua tiukalla tämän asian suhteen.

Viikko ennen tätä huoltoasemaepisodia istuin vastapäätä onnetonta Jonia. Hänellä ei ollut enää mahdollisuutta estää velkojensa siirtymistä ulosottoon, sillä hän menetti työpaikkansa jäätyään kiinni kassasta lainaamisesta. Jonin avovaimo pakkasi kotona laukkujaan, koska Joni oli lainannut tämän luottokorttia ilman lupaa. Rahat olivat menneet pelaamiseen. Jonilla oli vakaa aikomus maksaa pelivoitoilla kaikki lainaamansa takaisin. Joni varmasti tulee vielä saamaan asiansa raiteilleen, mutta sotkun selvittäminen vienee häneltä reilut kolme vuotta nuoruudesta. Tapasin Jonin, koska autan työkseni ihmisiä peliongelmissa.

Kysyin Jonilta milloin rahapelaaminen alkoi. Osaamatta sanoa tarkkaa ikää, hän muistelee ensimmäisiä pelikokemuksiaan vanhempien seurassa, myöhemmin salaa kavereiden kanssa, oikeastaan niin kauan kuin hän muistaa, hän on pelannut. Kaikki viikkorahat ja kesätyöpalkat menivät koneisiin. Kun omat rahat loppuivat, kerättiin pulloja tai vietiin äidin lompakosta. Kukaan ei puuttunut Jonin pelaamiseen. Kukaan ei vaikuttanut edes huomaavan sitä.

Jonia ei ole oikeasti olemassa, mutta hän on tiivistelmä niistä tyypillisistä tarinoista, joita työssäni kuulen. Tarinat ovat useimmiten nuorten miesten kertomia. Hyvin usein he sanovat, etteivät tienneet mihin pelaaminen heidän kohdallaan voisi johtaa. Kuinka olisivatkaan voineet tietää? Olen tehnyt itselleni lupauksen puuttua jokaisen potentiaalisen jonin pelaamiseen aina tilaisuuden sattuessa kohdalle. Tähän minua kannustaa, eivät ainoastaan kaikkien tapaamieni jonien tarinat, vaan myös tutkimustieto.

Alaikäiset ovat aikuisia alttiimpia rahapeliongelmille. Rahapeliongelman keskeisimmät tunnetut riskitekijät ovat miessukupuoli, yksinäisyys ja varhainen pelaamisen aloitusikä. Esimerkiksi rahapeliongelmien kehittymisessä peliuran alkuvaiheen voimakkaat voittokokemukset ovat tärkeitä. Pelikoneiden muutaman kympin päävoitto ei ehkä ole vanhemmista suuri, mutta nuoren maailmassa sillä saa vaikka mitä. Ongelmallinen pelaaminen on oppimisen tulosta ja nuori mieli oppii nopeasti, myös virheellisiä asioita pelien luonteesta. Nuori keskittyy pelatessaan usein omiin voittoihinsa ja tappioihinsa, pyrkien etsimään satunnaisuudesta olemattomia kaavoja, joita kutsua taidoksi. Näin toki tekee myös aikuisen mieli, mutta usein tietoisempana siitä, että peleillä kerätään rahaa, ei jaeta sitä.

Muutama vuosi sitten ikärajoja selkiytettiin ja kaikki rahapelaaminen kiellettiin alaikäisiltä. Ikärajamuutos tuli hyvästä syystä. Ennen alaikäisiltä kerättiin rahapeleillä hyviin tarkoituksiin arviolta 36 miljoonaa euroa vuosittain. Ikärajamuutoksella on ollut positiivisia vaikutuksia. Alaikäisten rahapeliongelmat ovat vähentyneet roimasti Peluurin peliongelmissa auttavan puhelimen tilastojen mukaan. Ja mikä tärkeintä, ikärajoja koskeva lainmuutos siirsi vastuun alaikäisten peliongelmista pois alaikäisiltä itseltään. Meidän aikuisten tehtävä on ottaa vastuu siitä, että alaikäiset eivät pääse pelaamaan rahapelejä.

Rahapelikoneiden hajasijoittelu on ongelmallista alaikäisten pelaamisen estämisen kannalta. Pelikoneiden valvonta on niiden sijoituspaikkojen henkilökunnan tehtävä. Raha-automaattiyhdistys on pyrkinyt parantamaan ikärajavalvontaa kouluttamalla sijoituspaikkojen henkilökuntaa ja kehittämällä koneisiin ”kaukosäätimen”, jolla valvoja voi välimatkan päästä keskeyttää alaikäiseltä näyttävän henkilön pelaamisen kunnes tämä tulee todistamaan ikänsä. Valvonnassa on silti edelleen puutteita. Keskeisimmät puutteet vaikuttaisivat olevan välinpitämätön asenne alaikäisten rahapelaamista kohtaan sekä sijoituspaikkojen henkilökunnan muut tehtävät. Kiireisenä perjantai-iltapäivänä kaupan kassahenkilökunnalta saattaa unohtua pelikoneiden vilkuilu muita asiakkaita palvellessa.

”Entä sitten?”, kysyi erään huoltoaseman ruokatiskin myyjän ilme, kun kävin kysymässä pelikoneiden kaukosäädintä. Kohtaamani poika oli livahtanut uudelleen pelikoneille sillä välin, kun odotin pöydässä ruokatilaustani. Kaikki huoltoaseman henkilökunta palveli asiakkaita täydessä lauantai-illan tohinassa. ”Se on rikki”, vastasi myyjä viimein, ”eikä sen käytöstä ole mitään hyötyä, sinne ne menee takaisin kuitenkin. Sellaisia ne on ne nuoret.”

Myyjän vastaus mykisti minut välinpitämättömyydellään. Se kuvasti tilannetta, jossa henkilökunta ei enää edes yrittänyt toteuttaa valvontatehtäväänsä, vaan oli lakannut välittämästä. Kävelin pelikoneille ja otin katsekontaktin mopokypäräänsä pitelevään poikaan, joka tajusi jälleen luovuttaa. Jäin miettimään tulisiko tällaisessa paikassa pitää peliautomaatteja laisinkaan.

RAY:n tehtävä on valvoa sitä, että pelikoneiden sijoituspaikoissa ikärajavalvonta toimii. RAY:n asiakaspalveluun (0100 879 00 tai asiakaspalvelu@ray.fi) voi ilmoittaa havaintonsa paikoista, joissa ikärajavalvonta ei toimi. RAY selvittää tilanteen sijoituspaikan kanssa. Mikäli asia ei korjaannu, automaatit voidaan poistaa käytöstä määräajaksi tai viedä tiloista kokonaan. Tämä on tehokas pelote sijoituspaikoille, jotka saavat automaattien tuotoista 17 % osuuden sitä vastaan, että luovuttavat niille tilansa, hoitavat rahastuksen ja valvovat pelaamista.

Seurailin ruokatilaukseni saapumiseen asti selvästi harmistuneen pojan ja tämän mopokypärän oleskelua kaveriporukassa kahvion nurkkapöydässä. Huomasin, että muilla pöydässä istuvilla oli edessään energiajuoma tai kahvi, tällä pojalla ei ollut. Se toi mieleeni kuinka nuorena paljon pelanneet harmittelevat sitä häpeää, jota jo silloin kokivat rahattomuudestaan. En tiedä tuleeko tästä pojasta joskus peliriippuvainen mies. Kenestäkään ei voi tietää ennalta. Kaikkein vaikeimmat peliongelmat vaikuttaisivat kuitenkin kehittyvän heille, jotka ovat aloittaneet rahapelaamisen alaikäisinä. Jos onnistumme estämään alaikäisten rahapelaamisen, voimme ehkäistä kaikkein vaikeimpia rahapeliongelmia. Tämä yksin on riittävä peruste vaatia parempaa rahapelien ikärajavalvontaa paikoissa, joissa se ei toimi – myös sinun lähikaupassasi.

Sanni Nuutinen
projektityöntekijä
Tiltti

 

Kirjoitus julkaistu 12.5.2014