Digitaalisen ajan lapset

Digitaalisen ajan lapset

Lasten pelaaminen askarruttaa monia vanhempia. Hivenen jopa vieraaseen asiaan on hankala suhtautua, eikä rajojen asettaminen välttämättä tunnu luonnistuvan. Vanhoina hyvinä aikoina kouluun hiihdettiin susirajan takaa ja ulkona oltiin kavereiden kanssa kunnes nukkumaanmenoaika löi vasten kasvoja. Digitaaliajan nappulat ovat löytäneet uusia keinoja toteuttaa itseään, ja kavereitakin tavataan yhä enenevissä määrin virtuaalimaailmassa. Moni pohtii, miten tähän kaikkeen tulisi suhtautua, ja ennen kaikkea miksi vesselit viihtyvät interaktiivisen viihteen parissa niin mielellään.

Nuorten alkujen hienoin piirre on puhdas uteliaisuus ja halu oppia. Lapset rakastavat oivaltamisen iloa ja osaamisen konkretiaa. Ympärillä muuttuva maailma muovaa myös perheen pienimpien arkea, eikä oman lapsuuden kulta-ajat välttämättä ole enää vuosikymmenten jälkeen ajankohtaisia. Luomisen puuskassa Legoista on siirrytty Minecraftiin, jossa samaan tapaan rakennelmia muodostuu pikkuhiljaa yksittäisistä osasista. Piirrettyjen sijaan luodaan itse omaa tarinaa videopelimaailmassa vaikuttaen parhaimmillaan kaikkeen ympärillä olevaan. Valmiiksi kirjoitetut seikkailut toteutuvat vasta jonkun tarttuessa ohjaimeen.

Digitaalisen viihteen tarjonnan räjähdettyä käsiin on lähes jokaisella jonkinlainen laite, jolla pelata videopelejä, toistaa liikkuvaa kuvaa ja kuunnella uusimpia listahittejä. Älypuhelin löytyy yhä useamman lapsen kourasta ja se tuntuukin olevan yksi porukkaan kuulumisen merkeistä. Vielä minun lapsuudessani videopelit eivät välttämättä olleet jokaisen saatavilla, mutta nyt vaivaa ainoastaan runsaudenpula. Pelaamisesta onkin muodostunut yksi tärkeistä, sosiaalisesti hyväksytyistä harrastuksista. Koska lähes jokaisella on pääsy samojen nimikkeiden äärelle, pelataan niitä yhdessä kokemuksia jakaen ja leikkimielisesti kisaillen.

Videopelit asettavat lapset ikään kuin samalle viivalle. Fyysisillä ominaisuuksilla tai sukupuolella ei ole mitään väliä, sillä jokainen voi oppia hyväksi pelaajaksi. Tavoitteeseen pääseminen tuo onnistumisen tunteen, jollaista ei välttämättä synny muualla. Lapsille tehdään omia ohjelmia, joissa humoristiset piirroshahmot seikkailevat mitä mielikuvituksellisimmissa tarinoissa. Pelit tarjoilevat tätä täysin samaa, ja niin paljon enemmän. Lastenohjelmista usein löytyvän moraalisen opetuksen lisäksi peleistä saa paljon käytännön osaamista, joka on aidosti relevanttia myöhemmässä elämässä. Harjaantunut looginen päättelykyky ja syy-seuraussuhteen ymmärtäminen edistää muuta oppimista, puhumattakaan sanaston ja kielitaidon kehittymisen suomista eduista. Vapaa-ajan hyötykäyttö puolihuomaamattomaan oppimiseen hauskanpidon sivutuotteena ei voi olla huono asia.

Ehkä harmittavin ongelmakohta lasten pelaamisessa on kuitenkin ikuisuuskysymys negatiivista asioista. Puhutaan aggressiosta ja peliriippuvuuksista. Innokas videopelihirmu viettää tuntikaupalla aikaa uusimman hittiteoksen parissa, ja toinen velmu on saanut salakuljetettua valvovan silmän alta sotaisan verkkoräiskinnän taloon. Harva lapsi kuitenkaan suunnittelee pikku psykopaatin uraansa väkivalta ja muu haitallinen materiaali silmissä kiiluen. Tuntikaupalla koneen äärellä viihtyvä nurisijakin saattaa potea vain pahemman laadun uutuudenviehätystä. Ei kukaan suunnittele tahallaan haitallista ja koukuttavaa materiaalia lapsille, mutta koko maailma ei voi pysähtyä tietyn ikävaiheen tasolle.

Minulla ei ole lapsia. Voin vain kuvitella, miten haastavaa moisen kasvattaminen alati muuttuvassa maailmassamme on. Työskentelen sekä sosiaalialan ongelmanratkojana että videopelitoimittajana, ja siitä huolimatta odotan pelonsekaisin tuntein omaa aikaani. En usko suoriutuvani ketään paremmin, vaikka kaiken järjen mukaan tietotaitoa minulta tulisi löytyä pienen kylän verran. Näkisin, että niin tämän, kuin monen muunkin asian kanssa pärjää muutamalla yksinkertaisella avaintekijällä. Yhteiset pelisäännöt, kohtuus ja maalaisjärki toimivat niin ennaltaehkäisevästi, kuin ongelmatilanteita ratkoessakin. Ymmärrän lasten kiinnostuksen pelejä kohtaan, sillä omani ei ole vieläkään päättynyt. Ihan hyvä aikuinen minustakin tuli.

Jenni Ahlapuro
pelitoimittaja
jenniahlapuro.com

 

Kirjoitus julkaistu 19.6.2014

Jätä kommentti