Pelimyytinmurtajat: Väkivalta

Tällä kertaa myytinmurron kohteena on yksi pelaajien ja pelikasvattajien yleisimmin kohtaamista teemoista. Pelien väkivaltaisuutta on tutkittu lähes yhtä pitkään kuin pelejä on ollut, ja niiden vaikutuksista ollaan oltu huolissaan jo paljon ennen kuin zombit oikeasti näyttivät zombeilta epämääräisen pikselimössön sijaan.

“Tästä aiheesta tietää kyllä tarpeeksi, kun lukee uutisia!”

Mediassa väkivalta on hyvin tyypillinen teema peleistä uutisoidessa (Pasanen 2014). Väkivaltaisista rikoksista uutisoidessa on varsin tavallista raportoida, pelasiko tekijä jotain väkivaltaista peliä, vaikkei se mitenkään liittyisi rikokseen. Medialle väkivalta on hyvin myyvä aihe erityisesti yhdistettynä lapsiin ja nuoriin, sillä huoli myy. Peliuutista lukiessa kannattaa siis aina olla kriittinen ja miettiä, revitelläänkö peliväkivallalla markkinointimielessä vai onko uutisessa edes totuuden siementä.

Uutismedian lisäksi toinen syy pelien ja väkivallan välittömään yhdistämiseen on markkinointi. Keskivertopelaaja ja pelin ostaja on aikuinen, ja vaikka tilastot näyttävät toista, oletetaan pelaajien olevan edelleen merkittävästi useimmin miehiä. Mainosten ylläpitämänä harhaluulona elää myös ajatus siitä, että pelaavia miehiäkin kiinnostaisivat vain väkivaltaiset pelit. Totuus on kuitenkin se, että myös miesten kohdalla suosituimpia pelejä ovat pulmapelit, toisiksi suosituimpia strategiapelit. Ammuskelupelit tulevat vasta kolmantena ja ovat yhtä suosittuja kuin seikkailupelit. (ks. Pelaajabarometri 2015).

Digipelit ovat hirveän väkivaltaisia!” 

Kaikki digipelit eivät ole väkivaltaisia. Esimerkiksi erittäin suositut rakentelu- ja pulmapelit sekä simulaatiopelit ovat harvoin väkivaltaisia. Kaikista ikärajaluokitelluista peleistä vain 7% on saanut ikärajamerkinnän 18 ja lähes puolet (42%) on merkitty kaikille sallituiksi (PEGI:n vuosiraportti 2015). On myös tärkeä muistaa, että aina korkea ikärajamerkintä ei johda pelin väkivallasta, vaan mahdollisesti muista lapsille sopimattomina pidetyistä teemoista. Väkivalta ei leimaa kaikkea pelaamista, ei edes suurinta osaa. Väkivaltaisia pelejä kuitenkin on olemassa.

Väkivaltaviihteen tarpeellisuutta ja roolia yhteiskunnassa on ajoittain hyvä pysähtyä pohtimaan ja kyseenalaistaa. Väkivalta on kuitenkin ollut osa viihdekulttuuriamme aina. Kauheilla asioilla, hirviöillä ja raaoilla teoilla on mässäilty niin Shakespearin näytelmissä, kansansaduissa kuin eri uskontojen pyhissä teksteissäkin. Väkivaltaviidettä on tarjoiltu gladiaattoriareenoilla, teatterissa ja elokuvissa jo ennen digipelejäkin, joten sen sijaan, että pelit olisivat tuoneet väkivaltaviihde-keskusteluun jotain uutta, ne oikeastaan vain toistavat vanhaa.

Väkivallasta on hyvä puhua ja väkivaltaviihteen roolia kannattaa pohtia etenkin teini-ikäisten kanssa, joiden kohdalla K18-pelien laillinen ostoikä jo häämöttää. Myös pienenkin lapsen kanssa voi puhua siitä, miksi piirretyissä on hauskaa, kun jotakuta sattuu. Aiheen asenteellinen tulenarkuus on kuitenkin tärkeä muistaa ja on myös asiallista kunnioittaa toiselle tärkeää harrastusta. On myös hyvä pohtia, millaisesta näkökulmasta pelaaja väkivaltaista ympäristöä tarkastelee. Mitä esimerkiksi pelin tarina kertoo sodasta: pelataanko siinä haavoittuvaisella siviilillä, rintamalla taistelevalla pyssysankarilla vai onko pelaaja sotaa kaukaa katsova strategi? Ikäkehitykselle sopivana versiona kukin näistä peleistä on varmasti ihan hyvää pelattavaa, mutta on suurta hyötyä, jos pelien tarinoita oppii tulkitsemaan aivan kuten muunkin median viestejä.

Väkivaltaisten pyssypelien pelaaminen aiheuttaa väkivaltaista käytöstä

Digipelien suhdetta väkivaltaisuuteen on tutkittu todella pitkään. Tulokset eivät kuitenkaan ole aina olleet yksiselitteisiä: vaikeuksia on ollut väkivaltaisuuden määrän mittaamisessa sekä kilpailullisuuden, pelien nopeatempoisuuden ja vaikeustason luoman normaalin aggression erottamisessa itse pelin väkivaltaisuudesta (Adachi & Willoughby 2011). Tutkimusta alkaa kuitenkin olla jo niin paljon, että tutkimustuloksia on päästy vertailemaan keskenään, jolloin saadaan yksittäisiä testejä luotettavampaa tietoa.

Väkivaltaisten pelien syy-yhteyttä väkivaltaiseen käytökseen ja ajatteluun on väitetty löytyneen useammankin kerran (ks. esim. Anderson et al. 2010), mutta näistä tutkimuksista on löytynyt heikkouksia ja myös suoranaisia virheitä tutkimusmenetelmien osalta (mm. Hilgard & Rouder 2015; Furuya-Kanamori, L., & Doi 2016). Tämän hetken parhaan tutkimustiedon perusteella väkivaltaisenkaan digipelin pelaaminen ei tee pelaajasta väkivaltaista (Ruotsin mediaviranomaisen selvitys 2012; Hilgard et al. 2016). Useimmat tutkimukset on kuitenkin tehty aikuisilla, joten lasten ja nuorten kohdalla ikärajojen noudattaminen ja tunteiden hallinnan opetteleminen ovat tämänkin vapauttavan tuomion valossa erittäin tärkeitä.

Aggressiota nopeatempoinen ja kilpailullinen pelaaminen saattaa aiheuttaa, mutta aggressio on normaaliin ihmiselämään kuuluva tunne, eikä sen vaarallisempi kuin suru tai ilokaan. Aggressio liitetään usein virheellisesti suoraan väkivaltaiseen käytökseen. Se on kuitenkin vain tunne, joka parhaimmillaan vahvistaa itsenäisyyttämme ja rohkaisee pitämään puoliamme ja jota voi hallita tai purkaa monella tapaa. Aggressiota kokevat kaikki ja se on yksi ihmisen perustunteista – vasta itseä tai muita vahingoittava teko on väkivaltaa. Kukaan meistä ei synny täydellisenä tunteiden hallitsijana, vaan tunnetaitoja on opeteltava koko elämän ajan. Pelatessa häviön tai muun takapakin aiheuttama aggression tunne on tärkeä oppia hallitsemaan ja vanhempien on hyvä seurata, kuinka isoja pettymyksiä lapsi kestää. Jos jonkun pelin kilpailullisuus tuntuu olevan pelaajalle liikaa, on ihan viisasta laittaa peli hyllylle ja kokeilla jotain vähemmän kilpailullista.

Väkivaltapelit pilaavat nuorison!” 

Vaikka väkivaltaisista peleistä puhutaan muuten todella paljon, yksi teema jää usein sivuun: väkivaltapelien vaikutuksia kyllä spekuloidaan ja kauhistellaan, mutta usein unohtuu kysyä, miksi lapset pääsevät käsiksi väkivaltaviihteeseen. Realistisen näköisen väkivaltaviihteen ikärajaksi on määritelty Rikoslaissa 18 vuotta ja Kuvaohjelmalaissa (2012) lasten ja nuorten suojelemiseksi on määritelty myös muut ikärajat. Ikärajoista voit lukea lisää Pelimyytinmurtajien Ikärajamyytit-bloggauksesta.

Kuten muussakin mediassa, myöskään pelien kohdalla kaikki sisältö ei sovi kaikille, eikä ole tarkoituskaan. Mediakasvatuksen, ja sen myötä myös pelikasvatuksen, yksi tavoite on, että lapsi oppii valitsemaan itselleen sopivia mediasisältöjä, tuntemaan omat rajansa ja tietämään, mitä keinoja on olemassa sisällön sopivuuden arvioimiseen (esim. takakansitekstin tiedot, ikärajat, arvostelujen lukeminen). Nämä taidot ovat todella tärkeitä myös aikuiselle, ja on meidän aikuisten tehtävä opettaa niitä lapsille.

Koska väkivaltaviihdettä on aina ollut ja varmaan tulee aina jossain muodossa olemaan, ei siltä voi täysin välttyä. Väkivaltaisetkaan pelit eivät pilaa nuorisoa, jos heille on annettu työkalut käsitellä sitä, vastustaa ryhmäpaineen aiheuttamia hölmöilyjä ja valita sellaiset pelit, jotka tuntuvat itsestä hyvältä.

 

Nuppu Soanjärvi
Pelit puheeksi -projektityöntekijä

 

Lähteet

Adachi, P. J., & Willoughby, T. (2011). The effect of violent video games on aggression: Is it more than just the violence?. Aggression and Violent Behavior, 16(1), 55-62.  https://www.researchgate.net/publication/232084771_The_effect_of_violent_video_games_on_aggression_Is_it_more_than_just_the_violence

Anderson, C. A., Shibuya, A., Ihori, N., Swing, E. L., Bushman, B. J., Sakamoto, A., … & Saleem, M. (2010). Violent video game effects on aggression, empathy, and prosocial behavior in eastern and western countries: a meta-analytic review. Psychological bulletin, 136(2), 151. http://www.wmich.edu/sites/default/files/attachments/u58/2015/Video-Games_and_Violence1.pdf

Engelhardt, C. R., & Rouder, J. N. Overstated Evidence for Short-Term Effects of Violent Games on Affect and Behavior: A Reanalysis of Anderson et al. (2010) Joseph Hilgard University of Pennsylvania.

Furuya-Kanamori, L., & Doi, S. A. (2016). Angry Birds, Angry Children, and Angry Meta-Analysts A Reanalysis. Perspectives on Psychological Science, 11(3), 408-414. https://www.researchgate.net/publication/303436603_Angry_Birds_Angry_Children_and_Angry_Meta-Analysts_A_Reanalysis

Mäyrä et al. Pelaajabarometri 2015. https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/99003/978-952-03-0153-8.pdf?sequence=1

Pasanen, Tero, Murhasimulaattoreista poliittiseen korrektiuteen: Väkivalta pelikohujen arkkityyppinä. Teoksessa Suominen, Jaakko et al. (toim.), Pelitutkimuksen vuosikirja 2014, Tampereen yliopisto: 2014, 8-23. http://www.pelitutkimus.fi/vuosikirja2014/ptvk2014-02.pdf

Pegi annual raport 2015. http://www.isfe.eu/sites/isfe.eu/files/attachments/pegi_annual_report_2015.pdf

Ruotsin mediaviranomaisen selvitys 2012, englanninkielinen tiivistelmä. http://www.kirjastot.fi/sites/default/files/content/Summery_Violent_Computer_Games.pdf

Jätä kommentti