Pelitutkimuksen kevään sadonkorjuuta Tampereella

EHYTin pelikasvattajilla on ollut pitkään tapana matkata joka kevät Tampereelle korjaamaan talven tutkimussatoa. Matka suuntautui siis tänäkin vuonna Tampereen yliopiston pelitutkimuslabran kevätseminaariin, joka on Suomen pitkäikäisin ja tunnetuin pelitutkimusseminaari. Seminaarissa niin uudet kuin konkaritutkijatkin ympäri maailman esittelevät valmisteilla olevia peliaiheisia tutkimuksiaan, ja seminaari onkin kiistatta Suomen paras paikka saada läpileikkaus ajantasaiseen pelitutkimukseen.

Seminaarin teemana oli tänä vuonna Making Games eli pelien tekeminen ja aiheet vaihtelivat GameJam-tapahtumista pelisuunnittelun etiikkaan ja pelialan taloudellisista kannustimista lain säätelemään pelisensuuriin. Kuten aiheiden kirjosta voi päätellä, pelitutkimus on hyvin monialaista ja pelitutkijoiden joukosta on vaikea löytää kahta samalla taustalla varustettua tutkijaa.

Seuraavassa lyhyitä maistiaisia pelikasvattajan korvaan kiinnostavimmista Making Games -seminaarissa esitellyistä tutkimusaiheista. Jos joku aiheista kiinnostaa tarkemmin, kannattaa laittaa tutkijan nimi ylös, sillä useimmat seminaarissa esitellyistä tutkimuksista ovat vasta menossa julkaisuun.

Osuvasti seminaarin tapahtumapaikkana oli Suomen Pelimuseo ja esitysten välissä pääsikin tutustumaan näyttelyyn.

 

Tutkimusprojekti aikoo tuoda GameJamit opetukseen

GameJameissa eli pelijameissa tehdään peli lyhyellä aikataululla ja yleensä johonkin vasta tapahtuman alussa paljastettavaan teemaan liittyen. Voisi kuvitella, että GameJameista oppii paljon, joten oli mielenkiintoista kuulla Pelitaidosta tutun Mikko Meriläisen esittelevän kirjallisuuskatsauksessaan, mitä tähän mennessä tiedetään. Katsaus oli kuitenkin vain alkuraapaisu projektissa, jossa Meriläinen on aloittanut. Tampereen yliopistolla juuri käynnistynyt Growing Mind -tutkimusprojekti testaa GameJamien opetusvoimaa ja tuomista opetuskäyttöön kouluihin. Pelikasvatuksen näkökulmasta pelien tekeminen pelijameissa vaikuttaa hyvältä keinolta oppia siitä, mikä tekee pelistä hyvän ja minkälaisia asioita pelisuunnittelussa punnitaan esimerkiksi peliin valittavien aiheiden ja tarinan suhteen.

 

Pelien rahoitusmalli vaikuttaa pelikokemukseen

Se, millä tavalla pelistä maksetaan vaikuttaa kukkaron lisäksi myös pelikokemukseen. Ilmaispelit koettavat houkutella tekemään pelin sisäisiä ostoja ja pelin sisäiset mainokset saattavat keskeyttää ja turhauttaa. Kuukausimaksullisten pelien kanssa pitää osata arvioida, haluaako peliä pelata niin usein, että kuukaudesta maksaminen kannattaa. Internetin ja mobiilipelien myötä rahoitusmallit ovat monimutkaistuneet ja lisäksi soppaa hämmentää valtioiden ja EU:n myöntämät yritysrahoitukset ja tuet. Pelitutkijat Olli Sotamaa, Kristine Jørgensen ja Ulf Sandqvist kertoivat pohjoismaisten yritystukien vertailututkimuksestaan: oli mielenkiintoista kuulla, että Suomessa on perinteisesti rahoitettu pelialaa tutkimuksen ja tuotekehityksen nimissä, kun taas esimerkiksi Norjassa pelialaa on rahoitettu kulttuurintuotantona.

Pelimuseossa pääsee näkemään niin lapsuuden pelejä kuin uusinta uutta.

Toronton yliopiston apulaisprofessori David Nieborg käytti tutkimuksessaan kahden jättimäisen pelitalon, Activision Blizzardin ja King Digital Entertainmentin, yhdistymistä esimerkkinä pelialalla tapahtuneesta muutoksesta – pienten itsenäisten pelifirmojen sijaan iso osa menestyvistä digipelistä valmistetaan nyt vain muutaman jättimäisen pelitalon katon alla. Sama ilmiö on nähty aiemmin elokuvastudioissa ja julkaisijajättien on muun muassa moitittu vähentävän erilaisten pelien valikoimaa. Puheenvuoro herätti seminaariväessä keskustelua siitä, miten pelijulkaisijoita voisi tutkia, kun isot julkaisijat ovat tunnetusti tarkkoja julkilausumistaan.

Tampereen yliopiston tohtoriopiskelija Heikki Tyni taas puhui joukkorahoituksesta ja esitteli tutkimustaan, jossa oli haastatellut pelien joukkorahoituskampanjoihin osallistuneita ihmisiä. Joukkorahoituspalveluiden (esim. Kickstarter, Indiegogo) mainospuheissa usein korostetaan rahoittajien pääsevän vaikuttamaan tuotteen suunnitteluun, mutta Tynin tutkimuksen mukaan pelejä joukkorahoittaneille vaikuttamisen sijaan tärkeämpää oli päästä seuraamaan pelin tekemistä kulissien takaa. Tällaisella rahoitusmallilla on mahdollista julkaista hyvinkin erikoisia pelejä, joiden kanssa isot julkaisijat eivät uskalla ottaa riskiä.

Ilmaispelien eettiset rakennuspalikat

Ilmaispelien rahoitusmalli perustuu yleensä pelinsisäisiin ostoksiin tai mainoksiin ja Tampereen yliopiston tohtoriopiskelija Kati Alha esittelikin seminaarissa hahmottelemiaan ilmaispelien suunnitteluperiaatteita. Kahdenkymmenen teesin joukossa oli muutamia pelikasvattajan huolta helpottavia eettisiä ohjeita, kuten ”vältä aggressiivista rahastusta”, ”tarjoa oman pelaamisen säännöstelymekaniikkoja” ja ”älä markkinoi pelinsisäisiä ostoksia lapsille”. Jos Alhan teesit saavat suosiota, voi ilmaispelien suhteen ehkä jatkossa olla hieman turvallisemmin mielin.

Pelimuseon auditorio oli täynnä innokkaita kuulijoita kun lavalta kaikui pelitutkimuksen tuoreimmat hedelmät.

Saksalainen tohtoriopiskelija Lies van Roessel lähestyi ilmaispelien suunnittelua pelintekijöitä haastattelemalla. Roesselin tutkimuksessa oli mielenkiintoista kuulla, miten tärkeänä ilmaispelien kehittäjät pitivät sitä, että rahastusmalli oli reilu ja että myös ilmaiseksi pelaava saisi pelistä yhtä hyvän kokemuksen, kuin pelinsisäisiä ostoja tekevä. Haastatellut ilmaispelien kehittäjät pitivät tärkeänä korostaa digipelien ja rahapelien eroa, vaikka juuri pelinsisäisiä ostoksia tarjoavien ilmaispelien kohdalla tuo raja usein tuntuu hämärtyvän. Kunhan tutkimus julkaistaan, se antaa paljon tietoa ilmaispelien suunnittelulogiikasta ja ihmisistä pelien takana.

”Pelien puolustelu taloudellisilla ansioilla on ansa!”

Pelejä antropologian keinoin tutkivan Casey O’Donnelin keynote-puhe antoi vahvoja eväitä pelikasvatukseen. On houkuttelevaa puolustella pelaamista harrastuksena heittelemällä ilmaan alan hurjia liikevaihtolukuja, varsinkin kun peleistä puhuvan vastassa niin usein on väite ”pelaamisesta ei ole mitään hyötyä”. Pelialan Suomeen tuomalla rahalla, työpaikoilla, pelien hyödyillä tai edes opetuspotentiaalilla ei kuitenkaan ole lopulta väliä, jos puhutaan harrastuksesta ja kulttuurista. Pelaamisesta ei siis tarvitse olla mitään muuta hyötyä, kuin se, että siitä nauttii. Koko elämän ei tarvitse olla jatkuvaa hyödyn tavoittelua ja oppimista – ei lapselle, eikä aikuiselle – eikä tutkittavia ilmiöitä pitäisi valita niiden tuottaman rahan perusteella. O’Donnelin rohkaiseva viesti oli osoitettu nimenomaan pelitutkijoille, jotka pelitutkimuspiirien ulkopuolella kokevat usein tarvetta puolustella, miksi juuri pelejä pitäisi tutkia. Pelit ovat ikiaikainen osa ihmiskulttuuria ja ne kiinnostavat ihmisiä, totta kai niitä pitää tutkia! Kaksipäiväisen seminaarin jälkeen pelikasvattajankin pää oli niin täynnä uutta mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa, että on helppo yhtyä O’Donnelin sanomaan – pelitutkimus kannattaa!

Nuppu Soanjärvi